Tässä artikkelissa kerrotaan muutamista Aurinkomaassa toimivista sanomalehdistä. Minecraftin kirjankirjoitusominaisuus sekä Aurinkomaan helppokäyttöinen painokone mahdollistavat julkaisujen laajan levittämisen ja myynnin.

Luettelo on aakkosjärjestyksessä.

Totuusposti

Totuusposti on itsenäinen sanomalehti, joka markkinoi itseään "Aurinkomaan luotettavimpana painettuna julkaisuna". Totuuspostin päätoimittajana toimii Kurppis. Lehti julkaisee lähinnä valtakunnan ajankohtaisia uutisia ja juoruja, ja sillä on tapana ylistää ja imarrella Valtiasta sekä muita valtakunnan merkkihenkilöitä.

Uusimmassa kartassa Totuuspostia on ilmestynyt yksi numero. Valtion puutteellisen infrastruktuurin takia sitä ei vielä myydä rahaa vastaan, vaan toistaiseksi ainoa kappale lehdestä sijaitsee yhteisesti luettavana omassa arkussaan Nieran majatalon ulkopuolella.

Tähkis

Tähkis-nimellä on historiallisesti julkaistu Virtainmaan omaa lehteä. Tähkistä pidetään aiempien karttojen Tähkävirran sanomien henkisenä seuraajana.

Koska Tähkis oli Virtainmaan läänin rahoittama julkaisu, ja sen päätoimittaja oli kyseisen läänin lääninherran valitsema, lehti keskittyi kertomaan ja tiedottamaan pääasiassa Virtainmaan sisäisistä asioista ja tapahtumista Virtainmaan ja virtainmaalaisten näkökulmasta. Tähkistä oli mahdollista tilata kotiin tai ostaa irtonumerona.

Sittemmin Tähkiksen julkaiseminen on lopetettu, koska Tähkävirran/Virtainmaan lääniä ei ole enää olemassa.

Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.