Aurinkomaa Wiki
Advertisement

Suvun tarkoituksena on pelata RPG pohjaisesti erilaisia sukulaisuussuhteita pelaajien välillä. Vastaavia sukuja voi ja kannattaa perustaa jos on RPG:stä kiinnostunut. Tämä sivu on omistettu Majer3:n suvun roolipelausta varten. Se sisältää sukuun kuuluvien tarinoita, kohtaloita ja hahmon kuvauksia luonteesta, päämääristä, sekä muista hahmokohtaisista roolipelaukseen liittyvistä asioista.

Suvun vaakuna[]

Screenshot 138

Majer3n suvun vaakunasta on monia tarinoita ja teorioita. Virallisen tiedon mukaan vaakuna kuvastaa mustalla pohjalla Kuuran pimeitä talvia ja punainen kukka keskellä sitä lämmintä yhteistyötä, jonka vuoksi DatArnoGuyn lausahdus ”Kuura kuntoon” on muodostunut mahdollisuudeksi. Toisaalta kukka muistuttaa myös ratasta, joka symboloi suvun teknisiä ja tieteellisiä periaatteita, joiden mukaisesti suvun vaikutus Kuuraan on ollut hallinnollisesti teknokraattinen. Pimeys korostaa niitä haasteita joita suvun jäsenet kohtaavat järjestelmällisellä systemaattisuudella. Kukan muodossa on myös Aurinkomaan auringon muotoa, joka symboloi suvun vasalliutta valtakunnan valtiaalle. Vaakuna oli käytössä Kuuran virallisena vaakunana Raistlin_Majer3:n lääninherrakaudella. Nykyään vaakuna on käytössä Majer3 suvun mailla Dunrassa, Kuuran eteläisellä maaperällä.

Raistlin_Majer3[]

Akatemia

Vuosi 2016

Suvun patriarkkana toimiva vanhin jäsen Raistlin_Majer3 on kiireinen vanha mies. Hän toimi Aurinkomaan tieteellisessä työssä professorin ominaisuudessa Roihun ja Kuuran yliopistolla ja on tältä osin julkaissut 20 kirjaa edesauttaakseen Aurinkomaan alamaisten tiedollista pääomaa. Vuodesta 2016 lähtien Raistlin aateloitiin ja hän toimi Kuuran lääninherrana. Nimitys lääninherraksi annettiin valtakunnan vaarallisena hetkenä Piraattilahden itsenäisyyssodan alkumainingeissa. Kuuran lääni alkoi kasvaa sotapakolaisten muuttaessa Kuuraan ja vastuu alamaisten ruokkimisesta sodan aikana lankesi usein läänin kontolle.

Raistlinin luonteesta voidaan olla montaa mieltä. Hän eksyy tuon tuosta ja keskittyessään unohtaa muun maailman olemassaolon. Hänen äkkipikaisuutensa epäjärjestystä kohtaan ja kovahermoinen ote eri asioiden kehittämiseen ovat ansainneet hänelle usein ristiriitaista mainetta. Niin hyvässä kuin pahassa hänen luonteensa on kuitenkin systemaattinen. Raistlin pitää erityisesti Aurinkomaan intellektuelleista, tutkimuksellisesti ja järjellisesti suuntautuneista ihmisistä. Hän keräilee myös kukkasia ja haaveilee ”nokkos” -tilasta.

Aatelisena Raistlinin pyrkimyksenä on tukea valtakuntaa siviililain kautta. Hänen mottonsa -aateluus velvoittaa, on kirjattu Aurinkomaan käytösoppaaseen. Tämä periaate on keskeinen Raistlinin mielipide, toiminnan tapa ja päämäärä. Mitä enemmän vastuita aateliston jäsenet ottavat, sen laajamittaisempia ovat aateliston vastuut valtakuntaa kohtaan. Aateliston vallan oikeutus tulee suoraan valtias Pilviseltä, jonka takia aateliston tulisi toimia valtakuntaa tukien. Tämän vuoksi Raistlinin mielestä aateluus velvoittaa toimimaan valtakunnan hyväksi.

Vuosi 2017

Vuoden 2017 alussa Raistlin_Majer3 eläköityi ja hänestä tuli yliopiston ensimmäinen emeritus professori. Emeritus tarkoittaa täysin palvellutta professoria, joka on työskennellyt Aurinkomaan tiedemaailman hyväksi professorin tehtävissä. Kuuran lääninhallinto siirtyi GaryCraftin harteille ja Raistlin lähti vuosien pituiselle tutkimusmatkalle. Matka kävi erittäin kalliiksi ja Raistlin joutui käyttävään mittavan omaisuutensa kokonaan päästäkseen takaisin Aurinkomaahan. Silti matka oli vaivan arvoista. Erthirin kukkuloiden maahiset opettivat mystisiä tapoja ja uskontoja, Aurhathin Dhir’ Mahth opasti puolestaan talouden matematiikassa. Myös Nirn-suojärven kansan sienien syöntitaipumuksista oli Raistlinille mielen laajennuksen kannalta paljon hyötyä.

Vuosi 2018

Raistlin sisäpihalla

Palattuaan matkoilta Raistlin_Majer3 ryhtyi filosofin töihin ja hänet aateloitiin uudestaan valtakunnan uuden valtiaan Gremosin toimesta 16.2.2018. Monesta ystävällisyydestä liikuttunut Raistlin asettui asumaan Kuuraan. Raistlin sai myös hyväksiluettua eläköitymisensä jälkeen yliopistosta 19 tohtorintutkintoa, jotka kattavat seuraavat aiheet:

Ekonomian tohtori

Strategisen johtamisen tohtori

Kerronnallisen kirjallisuuden tohtori

Mekaniikan tohtori

Liiketalouden tohtori

Valtiotieteiden tohtori

Sopimusoikeuden tohtori

Taktisen tiedustelun tohtori

Siviililain tohtori

Taloushallinnon tohtori

Arkkitehtuurin tohtori

Oudon kirjallisuuden tohtori

Draaman ja poetiikan tohtori

Pedagogian tohtori

Käytösetiketin tohtori

Turvallisuussuunnittelun tohtori

Roviopolton ja retoriikan tohtori

Sukututkimuksen tohtori

Kulttuuritieteiden tohtori

Sotastrategian tohtori

Raistlin rakensi noin viikon aikana Kuuraan sukutalon, jossa toimii myös Akateeminen kirjakauppa (aloitti toimintansa 9.3.2018). Raistlin nimitettiin kesäkuun konfliktia edeltävästi Aurinkomaan käskynhaltijan tehtäviin. Valtakunnan vaaran hetkellä konfliktin totaalinen tuhovoima pyyhkäisi heikosti sotaan valmistautuneen valtakunnan. Sodan lopussa Gremoksen antauduttua Raistlin päätyi aluksi työttömäksi. Nähtyään valtakunnan hädän Raistlin antoi Dunran alueen valtiaalle, jotta valtakunnan stabilitettius lisääntyisi. Hän myös kokosi kasan dokumentteja, sekä tutkimuksia ja meni puhumaan uudelle valtiaalle valtakunnan koordinaatiosta. Tämän reissun jälkeen hänet nimitettiin valtakunnan strategiksi. Nykyään Raistlin toimii suoraan Valtiaan alaisuudessa Aurinkomaan yhteiskunnan suunnittelun ja korjaamisen hyväksi.

Eräänä sateisena päivänä Raistlin_Majer3 todettiin kadonneeksi. Hänen työhuoneestaan löytyi verisiä kirjoituksia ja alkuperäinen Laulujen Laulu kirja, liidulla piirrettyjä kuvia lattialla ja työhuoneen ilmassa leijui vieno rikin ja ruudin haju...

Nittta[]

Screenshot 134

Raistlinin jähmeän logiikan vastapainona suvun sukukirjaa ylläpitää suvun nuorin jäsen, Raistlinin adoptoitu tytär Nittta. Hän on joutunut katsomaan suvun edesottamuksia ja ottanut tehtäväkseen kirjata sukuun liittyviä asioita, koska suvun patriarkan aika on erittäin rajallista. Myös kasvavassa iässä oleva Nittta on jäänyt monesti paitsi ansaittua huomiota Raistlinin keskittyessä enemmän valtakunnan töihin kuin perheeseensä. Raistlinista poiketen Nittta auttaa aktiivisemmin suvun jäseniä ja muitakin avun tarvitsijoita. Hän monesti paikkaa suvussa isäpuolensa poissaoloa tai kömmähdyksiä. Hän on myös auttanut Puhurin kyläläisten hyvinvointia rakentamalla parhaille kaivosmiehille talon.

Nittah on luonteeltaan välillä ailahtelevainen mutta sydämellinen ihminen. Joskus hän viihtyy ihmisten joukossa, mutta osan ajasta Nittah mielellään erakoituu rauhallisempaan paikkaan.

Hypcrite[]

Nimetön

Tämä henkilö on suvun erikoismies. Yhdessä Raistlinin kanssa varttunut Hypcrite on Raistlinin isän adoptoima nuorempi raidallinen velipuoli. Raistlinin isä opetti pojilleen hyvin erilaisia asioita. Siinä missä Raistlinille opetettiin kaikki teoria, Hypcrite matkusteli jo nuorena eri tehtävissä ympäri maailmaa. Monesti matkoilla olevaa Hypcriteä nähdään verrattain vähän ihmisten ilmoilla. Yleensä hän on tekemässä pitkillä matkoillaan suvun tehtäviä. Määränpäät ovat välillä niin kaukana, että tuskin kartan ääriviivat sinne yltävät.

Hypcriteä on kuvailtu suvun perinteillä ihme kanaksi koska hän on ollut matkoillaan jo aika kauan.

Elzieh[]

Screenshot 137

Elzieh on Nitttan isosiskona joutunut näkemään paljon. Hän on todistanut mm. Nitttan nuoruuden vankilaseikkailut sekä ollut näkemässä Raistlinin kasvatustyylin, jossa Nitttalle on vankilasta palatessaan ostettu arkullinen pinkkiä roseviiniä... 

Luonteeltaan Elzieh on mukava ihminen, huomattavasti siskoista asiallisempi. Hän tykkää auttaa ihmisiä ja estää totaalisten katastrofien syntymistä. Elzieh hakeutuukin siis mielellään muiden ihmisten seuraan. Elziehn unelmiin ei kuulu niinkään maine ja kunnia. Hänelle riittää, että hän on saanut tehdä jotakin hyvää yhteiskunnan hyväksi. Hän kuitenkin toivoo omistavansa jonain päivänä ainakin 20 kissaa...

Elzieh toimi Gremoksen hallintokaudella Dunran kuvernöörinä. Hänen alaisuudessaan oli Dunran liiketoiminnot, neljä kaivosta, kylä, sekä suvun hevosmyyntibisnekset. Lisäksi hän oli Dunrassa varsin korkea auktoriteetti päivittäisissä asioissa ja toimi proxynä Raistlinin asioiden hoidossa.

Tomatti[]

Screenshot 135

Tomatti kuului Tähkävirtalaiseen perheeseen. Hänen ilkeä isänsä heitti hänet ulos tomattien perheestä kylmille pimeille kaduille. Päädyttyään Roihun yliopistolle Raistlin adoptoi tomatin, hänen nykyinen nimensä on Tomatti Majer3. Nykyään Tomatin perhe-elämä sujuu paremmin kuin ennen, ainakaan häntä ei ole heitetty pois suvusta, mikä on Tomatin mielestä aina plussaa. Johkussin ollessa Kuuran Lääninherra Tomatti toimi tämän kamariherrana. Saatuaan potkut Tomatti kierteli maailmaa hetken. Palattuaan reissuiltansa Tomatti palasi Kuuraan ja aloitti Kaivosjohtajan työt. Tomatti kuitenkin kaipasi jotakin enemmän, hän halusi töitä kaupungista eikä Kuuran perukoilta. Hän pyysi Kuuran Lääninherra Kanekilta mahdollista Panimomestarin virkaa, ja ystävyytensä takia Kanekki suostui tähän.

Jatkuu myöhemmin..

valdepalde[]

Screenshot 136

Valdepalde on suvun nalle, Raistlinin kuolleen siskon mies, Nittahin eno. Nykyiseltä nimeltään hän on Valdepalde Majer3. Valdepaldella on ikää 23 vuotta. Luonteeltaan valdepalde on auttavainen, mukava ja kiltti nalle. Hän asuu Kuurassa hoitaen Räätälin putiikkiansa.

Valdepalde harrastaa seikkailua, lukemista ja kalastusta.

Jatkuu myöhemmin..

Termesh[]

placeholder

Johkusss[]

Johkusss

Johkusss on Raistlinin ja Termeshin serkku. Ennen ydinsotaa Johkusss toimi pienen kaupungin pormestarina. Hän kuitenkin muistaa noista ajoista varsin vähän, koska hän eli kauan aikaa viemärissä. Kömmittyään ylös hän näki maailman, Aurinkomaan ensimmäistä kertaa hyvin pitkän pimeyden jälkeen.

Johkusss on toiminut Gremoksen valtakaudella Kuuran pitkäaikaisena lääninherrana. Kesäkuun konfliktin jälkeen Johkusss joutui Raistlinin ja Termeshin tavoin hetkeksi työttömäksi, mutta hän sai valtakunnallisesti tärkeän tehtävän Aurinkomaan yliopiston professorina.

Advertisement